Neuroepätyypillisyys ja energian säätely
Minulla on ADHD ja autistisia piirteitä, ja se vaikuttaa paljon sekä työskentelyyni että arjen pyörittämiseen.
Minulla on ADHD ja autistisia piirteitä, ja se vaikuttaa paljon sekä työskentelyyni että arjen pyörittämiseen.
Olen tänään palannut takaisin töihin pitkähköltä kesälomaltani. Loman viimeiset viikot työjutut alkoivat pyöriä mielessä, mutta en antanut itseni vielä tarttua niihin, sillä olen tarkka vapaa-ajan ja työajan sekoittumisesta.
Olen kantapään kautta oppinut pitämään kesälomia. Sen lisäksi etten usein halua ajatella töitä kesällä, ehkäisee kesäloma työn alle kuormittumista.
ADHD ja oman työn ohjaus on aihe josta voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon, ja saatan jatkossa kirjoittaakin. Mulla on diagnosoitu ADHD kuutisen vuotta sitten, ja olen ollut siitä asti suht toimivalla lääkityksellä. Olen myös jo ennen diagnoosia opetellut joukon tekniikoita jotka auttavat mua työn äärelle ja pysymään siinä, mutta suurin apu oli...
Asun kahta kaupunkia, (tai oikeastaan kaupunkia ja kylää), mulla on koti sekä Porvoossa että Teijossa. Saavuin juuri reissuiltani takaisin Teijoon ja aloittelen työpäivää työhuoneellani.
Sarjakuvakirjaprojektin työvaiheiden dokumentoiminen on tarpeellista esimerkiksi apurahoja, kustantajia ja vertaislukijoita varten. Se miten se kannattaa tehdä, riippuu paljon omista työskentelymetodeista. Kerron tässä omistani.
Taiteilijan työhön kuuluu paljon muutakin kuin pelkkä taiteellisen työn tekeminen. Koitan itse tehdä toimistotyöt ja muut kasaantuvat hommat pois jaloista esimerkiksi kerran viikossa, sillä päivittäinen sälähommien purku vaikeuttaa piirtämiseen tai kirjoittamiseen keskittymistä. En vastaa edes sähköposteihini päivittäin. Olen parhaassa vedossa...
Olen lähipäivät työskennellyt uusien kotisivujen parissa, ja yksi niihin liittyvä ajatus oli että voisin kokeilla pitää työskentelystäni kertovaa prosessiblogia. Sosiaalinen media ahdistaa kaikissa muissa muodoissa kuin tutuille ihmisille aamukahvijuttujen päivittelyssä. En halua taistella tuntemattomien ihmisten huomiosta tai yrittää miettiä...